Tärkein lupaus on, että alijäämä on ensi vuonna 2,2 prosenttia BKT:sta, noin 5,5 biljoonaa ruplaa (49 miljardia puntaa), noin 3 prosenttia odotetaan tänä vuonna. Budjettitulojen ennustetaan kasvavan 7,5 prosenttia, mikä inflaation huomioon ottamisen jälkeen on tuskin 1 prosentti. Kulut kasvavat alle 6 prosenttia, mikä tarkoittaa reaalisesti noin prosentin vähennystä. Ensimmäistä kertaa Ukrainan hyökkäyksen jälkeen hallitus aikoo jopa alkaa täydentää maan kansallista unionin rahastoa vaikeina aikoina. Kaksi kolmasosaa tästä rahastosta on jo käytetty Venäjän sotatalouden ylläpitämiseksi.
Kuulostaa siltä, että sitä kehutaan varovaiseksi finanssipolitiikaksi, ja niin olisi, jos joku uskoisi siihen. Valtiovarainministeriön suunnitelman mukaan talous kasvaa ensi vuonna 1,4 prosenttia. Keskuspankilta odotetaan 1,2 prosentin kasvua, kun taas EKD vain 0,5 prosenttia. Ministeriö olettaa myös, että inflaatio laskee tämän vuoden lopussa 6,8 prosentista 4 prosentin tavoitteeseen vuoden 2027 loppuun mennessä. Keskivertovenäläiset, jotka näkevät hinnat kaupoissa päivittäin, ajattelevat toisin. He odottavat hintojen nousevan 14,2 prosenttia seuraavan vuoden aikana ja ymmärtävät, että heidän maksamansa hinnat nousevat nyt 15,1 prosenttia. Vain öljyn hintaennuste on varovainen. Mutta sääntö, että kun menot liittyvät öljytulot on keskeytetty vuoteen 2029 asti, jolloin valtion tilaa käyttää vapaammin.
Kaksi asiaa määrittää, miten tämä talousarvio todella tapahtuu, ja Kreml ei halua puhua myöskään. Ensimmäinen on se, mitä sota Ukrainassa todella maksaa. Toinen on se, aikooko hallitus pitää kiinni luvuistaan. Ensimmäisen kysymyksen osalta valtiovarainministeri Anton Siluanov on ainakin suhtautunut vilpittömästi hallituksen painopisteisiin. Puolustus on etusijalla, samoin kuin sosiaalimaksut, jotka auttavat säilyttämään väestön rauhallisena: aseet, tehtaan nykyaikaistaminen, palkat sotilaille ja rahaa heidän perheilleen. Kuinka paljon rahaa käytetään tarkalleen ja mihin, kukaan ulkopuolella kapea piiri tietää, kuten aiempina vuosina suuri osa näistä menoista pysyy salassa. Julkaistuja lukuja olisi pidettävä alustavina tarjouksina valtiovarainministeriön ja armeijan kenraalien välisissä neuvotteluissa. Kenraalit häviävät harvoin teknokraattien edessä.
Mitä tulee siihen, pitääkö hallitus kiinni luvuistaan, menneisyys puhuu puolestaan. Moskova ei ole saavuttanut alijäämätavoitteita hyökkäyksen jälkeen. Viime vuonna hän lupasi alijäämä 0,5 prosenttia suhteessa BKT:hen ja sulki vuoden 2,6 prosenttia. Tämän vuoden 1,6 prosentin tavoite oli ylitetty helmikuusta lähtien; vuoden loppuun mennessä alijäämän odotetaan saavuttavan noin 3 prosenttia.
Vuosi sitten ministeriö ilmoitti vähentävänsä sotilasmenoja vuonna 2026; se lähes varmasti päättää vuoden lisäämällä menoja. Suunnitelma leikata kymmenesosa herkästä «kulusta varattiin, kun Iranin sota nosti merkittävästi öljyn hintaa. Jopa tämä äkillinen voitto purettiin suurelta osin, ja kova rubiini ja maksut öljy-yhtiöille, joiden tavoitteena oli säilyttää bensiini kotimarkkinoilla.
Kenelle tämä talousarvio on tarkoitettu? Ensinnäkin Venäjän keskuspankin puolesta. Korot ovat tuskallisen korkeat, ja Kreml haluaa niiden laskeutuvan. Keskuspankki on sanonut tarvitsevansa ensin julkisen talouden kurinalaisuutta, ja talousarvio tarjoaa sitä juuri paperilla. Tämä antaisi Venäjän pankille tilaa jatkaa korkojen alentamista. Mutta jos tilit menevät pieleen, kuten ennenkin, hinnat pysyvät korkeina pidempään.
Sillä välin jonkun on maksettava lasku. Jo korotettuaan tuloveroa, yritysveroa ja arvonlisäveroa hallitus vaatii nyt rahaa vielä vähemmän näkyvistä lähteistä. Säästöistä ja investoinneista saatavia tuloja verotetaan korkeimman progressiivisen tason mukaan; sotaveteraanit tietenkin suljetaan pois. Kaivosyrityksillä ja kemiallisten jätteiden valmistajilla, joista harvoilla on vielä hyviä tuloksia ulkomailla, on kertaluonteinen vero poikkeuksellisista voitoista. Sijoittajat, jotka tulevat <x0 ei-ystävällisistä maista», verosta, joka kohdistuu niiden estettyihin jakoihin, yli kaksinkertaistuisivat. Verkko-ostokset ulkomailta tulevat maksamaan enemmän, kuten tupakointi ja alkoholi, kun taas kunnalliset sähkölaskut nousevat suunniteltua nopeammin. Epäillään kuitenkin edelleen, pysyykö alijäämä ja velka valtiovarainministeriön ennusteiden rajoissa.
Rehellisesti sanoen, länsimaisin mittapuun mukaan tämä ei näytä pahalta. Noin 2 prosentin alijäämä suhteessa BKT:hen kadehtiisi Washingtonissa, Lontoossa tai Pariisissa. Venäjän julkinen velka on alle viidesosa BKT:sta. Amerikka on noin 126 prosenttia, Ranska 118 prosenttia ja Britannia lähes 100 prosenttia. Japanin velka on yli 200 prosenttia, mutta sijoittajat eivät ole vielä poistuneet joukkovelkakirjamarkkinoiltaän.
Ero on niissä, jotka lainaavat ja käyttävät rahaa. Läntiset hallitukset lainaavat ympäri maailmaa. Venäjä, joka on suljettu pois kansainvälisistä markkinoista, voi lainata vain pankeistaan ja kaksipuolisilla koroilla. Raha ei mene teille, tehtaille, kouluille tai sairaaloille. He haluavat ammuksia ja pelkoa. He eivät tuota mitään, mitä kukaan voi ostaa. Näin ollen nämä kustannukset eivät lisää talouden tuottavuutta tai mahdollisuuksia. Lisää rahaa kilpailevat samasta tavarasta tarkoittaa korkeampia hintoja. Korkeammat hinnat pitävät korot korkeina. Korkeat hinnat ajavat siviiliyrityksiä, jotka eivät voi luottaa valtion tilauksiin ja tukiin, kun taas puolustusala jatkaa työtään niistä huolimatta. Jokaisen kiertokulun myötä se laajentaa talouden kahden osan - sotilas- ja siviilitalouden - välistä kuilua.
Inflaatio on tämän sodan todellinen vero. Alun perin se osui kaupunkien keskiosaan, ihmisiä, joilla on menetetty säästöjä, jotka ovat nyt uuden sijoitustuloveron päätavoite. Mutta nyt taakka leviää kaikille. Suuret sotakustannukset ovat kasvattaneet reaalituloja lähes 7 prosenttia vuodessa viimeisten kolmen vuoden aikana, yli kaksi kertaa nopeammin kuin kasvu. Se aika on ohi. Reaalitulojen odotetaan kasvavan tänä vuonna vain prosentin ja ensi vuonna 1,4 prosenttia. Sodasta hyötyvien ja sen yksinkertaisesti maksavien välinen kuilu kasvaa edelleen.
Tämä ehdotettu finanssipolitiikan säästö ei ratkaise Venäjän hallituksen ongelmia. Se vain lykkää heitä vielä vuodella, toivoen, että sota loppuu, öljyn hinta elpyy, tai Washington helpottaa kantaansa ennen kuin on aika maksaa lasku. Se jättää Venäjälle vuosittain vähemmän varantoja, kalliimpia velkoja, raskaampia veroja ja vähemmän mahdollisuuksia selviytyä seuraavasta iskusta. Jos sota kiihtyy tänä talvena, kuten se näyttää mahdolliselta, luvut pudotetaan kevääseen, kuten kahden viime vuoden aikana.
Venäjän talous ei tietenkään hajoa. Mutta se mätänee hitaasti. Vladimir Putin pitää Venäjän tulevaisuutta panttivankina maksaakseen nykyiset geopoliittiset tavoitteensa. Uusi talousarvio ei muuta tätä sopimusta, hän yksinkertaisesti lisää kuukausittain erät maahan.
Alexander Kolyander on Eurasia-konsernin johtaja, joka käsittelee Venäjän politiikkaa ja taloutta, Ukrainaa ja laajempaa Euraasian aluetta. Hän oli Wall Street Journalin toimittaja ja pankkiiri Credit Suissessa. Syntynyt Harkivissa Ukrainassa, asuu Lontoossa.