Tariffi voi alkaa hallituksen päätöksen ja lopulta näkyy kustannukset keittiölaite, korvaavan auton osa tai liiketilaus. Näiden kahden tapahtuman välillä yritykset tekevät päätöksiä toimittajista, myyntihinnoista ja voittomarginaaleista. Kysymys siitä, kuka maksaa tullit, on siis kaksi vastausta: kuka siirtää rahat tullille ja kuka viime kädessä vastaa kustannuksista.
• Maailman kauppajärjestö määritellään tullit tuontitavaroiden tullimaksuiksi. Ne lisäävät valtion tuloja ja voivat antaa paikallisesti tuotetuille vaihtoehdoille hintaedun. Jotkut tullit lasketaan prosenttiosuutena tuotteen tullausarvosta, kun taas toiset ovat riippuvaisia määrästä tai eri menetelmistä. Siirtoon sovellettava tulli määräytyy asianomaisten tariffisääntöjen mukaan.
Kuten Bank of Canada selittää, tuoja maksaa tariffin valtiolle määrätä sen. Tämä on erilainen kuin viejämaan hallituksen lähettämä maksu. Tuojan tunnistamisessa ei kuitenkaan määritellä, miten rasite lopulta jaetaan yritysten ja asiakkaiden kesken.
Harkitse yksinkertaistettua esimerkkiä, jossa tuoja ostaa tavaroita, joiden tullausarvo on 100 dollaria ja tulli 10%. Velvollisuus on 10 dollaria. Tämä laskenta yksin ei tarkoita, että kohde jo myydään 200 dollaria on nousta 220 dollaria. Vähittäishinnat heijastavat myös kuljetus-, jakelu- ja muita kustannuksia, ja yritykset voivat muuttaa katteitaan tai ostojärjestelyjään. Esimerkki ei sisällä muita veroja eikä maksuja.
Viejä voisi alentaa hintaaan tilauksen säilyttämiseksi. Tuoja voisi hyväksyä pienemmän marginaalin, neuvotella toimittajien kanssa tai korottaa vähittäismyyjiltä veloitettavaa hintaa. Jälleenmyyjä voi sitten ottaa osan kasvusta vastaan tai siirtää sen asiakkaille. Tutkimus, josta keskusteltiin New Yorkin keskuspankki erottaa nämä hinnantarkistukset muodollisesta tullinmaksuvelvollisuudesta.
Ajoitus voi myös vaihdella. Jo ostetut osakkeet voivat edelleen myydä olemassa olevaan hintaan, kun taas myöhemmät toimitukset tulevat eri kustannuksin. Valmistaja, joka ostaa tuotuja komponentteja, voi tuntea vaikutuksen ennen valmiiden tuotteidensa saapumista kauppoihin. Tämän vuoksi on vaikea tunnistaa tariffin täyttä vaikutusta tarkastamalla kourallinen vähittäishintoja välittömästi ilmoituksen jälkeen.
Saksan, Ranskan tai Sveitsin yrityksille, jotka myyvät ulkomaisille markkinoille, kaupallinen kysymys on, hyväksyvätkö asiakkaat tarkistetun hinnan. Kanadalainen tai amerikkalainen valmistaja, joka ostaa ulkomaisia osia, saattaa sen sijaan aiheuttaa tuotantokustannuksia. Yksittäinen kaupan toimenpide voi aiheuttaa erilaisia paineita riippuen siitä, millä puolella yritys toimii.
Kotimainen tuotanto ei automaattisesti poista altistumista. Kanadan keskuspankki kuvailee, miten nykyaikaiset toimitusketjut voivat siirtää komponentteja rajojen yli ennen tuotteen valmistumista. Paikallisesti koottu tuote voi edelleen olla riippuvainen tuontimateriaaleista. Lopputuotteen etiketti on siis vain osa kustannustarinaa.
Lukijoiden olisi myös erotettava yleistariffi tiettyyn hankintaan sovellettavasta tullista. • WTO:n tariffitietojen resurssit erilliset sovellettavat verokannat, sovitut enimmäissitoumukset ja etuusjärjestelyt. Laaja poliittinen ilmoitus ei voi korvata todellisen tuontilaskun laskemiseen tarvittavia tuotekohtaisia tietoja.
Selkein tapa seurata tariffiuutisia on seurata kauppaa: mikä ylittää rajan, mitä tullia sovelletaan, kuka sitä tuo ja miten asianomaiset yritykset reagoivat. Tämä lähestymistapa selittää, miksi tariffit voivat vaikuttaa kuluttajahintoihin olettamatta, että jokainen yritys, kotitalous tai tuote kokee saman nousun.