Aseellisia konflikteja koskevissa raporteissa viitataan säännöllisesti Geneven yleissopimuksiin, toisinaan selittämättä, mitä ne kattavat. Sopimukset ovat keskeinen osa kansainvälistä humanitaarista oikeutta: sääntöjä, jotka suojelevat ihmisiä, jotka eivät osallistu tai eivät enää osallistu vihamielisyyksiin ja rajoittavat sodankäyntiä. Niiden painopiste on ihmisten kohtelu konfliktien aikana. ICRC:n johdanto humanitaariseen oikeuteen
Vuonna 1949 tehdyissä neljässä Geneven yleissopimuksessa käsitellään eri suojeluluokkia. Ensimmäinen koskee haavoittuneita ja sairaita asevoimien jäseniä maalla. Toinen koskee haavoittuneita, sairaita ja haaksirikkoutuneita asevoimien jäseniä merellä. Kolmas hallitsee sotavankien kohtelua ja neljäs suojelee siviilejä. Yhdessä ne tarjoavat puitteet, joiden merkitys ulottuu taistelukentän ulkopuolelle. ICRC:n opas sopimuksiin ja tavanomaiseen oikeuteen
Näillä eroilla on merkitystä, kun lukee mietintöä. Sotilaan vangitseminen, haavoittuneen henkilön kohtelu ja siviilien suojelu eivät ole samanlaisia oikeudellisia kysymyksiä. Tarkka selvitys tunnistaa ihmiset ja sovellettavat säännöt sen sijaan, että Geneven yleissopimusta “kohdeltaisiin yhtenä määräyksenä, joka vastaa jokaiseen kysymykseen sodasta.
Kehys saavuttaa myös konflikteja, jotka eivät ole valtioiden välisiä sotia. Yhteisessä 3 artiklassa, joka sisältyy kaikkiin neljään yleissopimukseen, säädetään vähimmäissuojasta muissa kuin kansainvälisissä aseellisissa konflikteissa. Ihmisille, jotka eivät osallistu aktiivisesti vihamielisyyksiin, mukaan lukien taisteluista syrjäytyneet, se edellyttää inhimillistä kohtelua ja kieltää kidutuksen, panttivankien ottamisen sekä nöyryyttävän tai halventavan kohtelun. Se tarjoaa myös perustavanlaatuisia oikeudellisia takeita. ICRC-selvitys humaanista käsittelystä
Geneven yleissopimukset eivät ole koko humanitaarista oikeutta. Lisäpöytäkirjoissa ja muissa sopimuksissa kehitetään suojaa ja rajoituksia, kun taas tavanomainen kansainvälinen oikeus antaa sääntöjä. Tästä syystä oikeudellisessa arvioinnissa voidaan viitata pikemminkin useisiin välineisiin kuin yhteen sopimukseen. ICRC julkaisee selityksiä, joiden tarkoituksena on selventää yleissopimusten merkitystä ja soveltamista. Geneven yleissopimukset ja kommentit
Hyökkäyksiä koskeviin sääntöihin kuuluvat erottelu, suhteellisuus ja varotoimet. Osapuolten on erotettava toisistaan siviilit ja taistelijat sekä siviiliesineet ja sotilaalliset tavoitteet. Hyökkäykset, joiden odotetaan aiheuttavan siviilille liian suuria haittoja suhteessa odotettavissa olevaan konkreettiseen ja välittömään sotilaalliseen etuun, ovat kiellettyjä. On myös ryhdyttävä tehokkaisiin varotoimiin siviilivahinkojen välttämiseksi tai minimoimiseksi. ICRC:n ohjeet siviilien suojelemiseksi
Näiden sääntöjen soveltaminen tiettyyn tapahtumaan edellyttää todisteita. Valokuva voi osoittaa, että rakennus on vahingoittunut, mutta ei välttämättä voi määrittää sen käyttöä, mitä hyökkääjä tiesi tai harkittu varotoimia. Kohteen kuvaileminen “sotilaalliseksi” ei myöskään ratkaise jokaista kysymystä hyökkäyksen laillisuudesta. Ympäröivät tosiasiat ovat edelleen olennaisia.
Lukijoille on hyödyllistä erottaa väite, dokumentoitu tutkimus ja oikeudellinen toteamus. Nämä käsitteet kuvaavat vastuun eri vaiheita. Artikkelissa pitäisi tehdä selväksi, kuka esittää vaatimuksen ja mitkä todisteet tukevat sitä sen sijaan, että siinä esitettäisiin poliittisen lausuman kieli täydelliseksi oikeudelliseksi arvioksi.
Geneven yleissopimusten ymmärtäminen ei edellytä kaikkien konfliktia koskevien riitojen ratkaisemista. Se alkaa tunnustamalla, että ihmiset säilyttävät suojat sodan aikana ja että suojat on tutkittava erityisten sääntöjen ja tosiasioiden avulla. Perussopimukset tarjoavat puitteet sille, että voidaan esittää tarkkoja kysymyksiä ihmisten hoidosta, kun julkinen keskustelu on polarisoitua.